perjantai 13. toukokuuta 2016

Kasvimaan työntekijät

 Meidän perunamaa on nyt käännetty. 

Vielä se vaatii kivien ja juurakoiden keruuta ja vähän äestystä.

 Työntekijöiden vessanurkkaa ei ole käännetty, mutta muuten aika hyvin myllätty parissa viikossa, vai mitä?


Työntekijät siirtyivät toiselle lohkolle työstämään ensi kesän perunamaata.


Kasvimaa näyttää tältä tällä hetkellä. 
Harsojen alla on erilaisia kaaleja.
 Kasvihuone ammottaa tyhjyyttään kesäkuun alkuun asti.


Sain istutettua loputkin kaalintaimet kasvimaalle harson alle. Saa nähdä miten kaalien kanssa käy, ovat kuulemma hankalia viljeltäviä.


Tytöt istuttivat omat kukkaset kasvulavaan ja ovat ahkerasti myös kastelleet niitä. Mimmu halusi kasvattaa myrkkykukkia ja Ronja sellaisia "jossa ei ole ollenkaan piikkejä" ;).

16 kommenttia:

  1. Ahkeria duunareita, eivätkä varmaan kitisseet työoloista! Työn jälkikin on melko täydellistä, en pystyisi itse tuohon edes kahdessa kuukaudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan ne alkuun saatiin houkuteltua pihalle, niin sen jälkeen mutinoita työoloista ei kuulunut lainkaan!

      Poista
  2. Tehokkaat työntekijät!

    Minun kaalintaimeni ovat aina langanohuita honkkeleita jotka eivät siitä tunnu etenevän mihinkään. Jos yleensä itävät. Joku taika niissä on. Mutta kyllä niistä on kuitenkin kaaleja tullut, lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä mitä meidän kaaleille käy! En ole koskaan yrittänytkään kasvattaa niitä hankaluutensa vuoksi, mutta meillä syödään niin paljon kaaleja että ajattelin nyt kokeilla.

      Poista
  3. Kaalit on hankalia, joka vuosi laitan ja lopulta kirpat syövät ne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla ollut harso siinä päällä?
      Pitääkin ottaa selvää miten kirpoista sun muista tuholaisista pääsisi kätevästi (luonnonmukaisesti) eroon!

      Poista
  4. Tuommoisesta perunamaan kääntämisestä mäkin aina olen unelmoinut! Kiva nähdä käytännössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin harkittiin aika pitkään possujen ottoa, kun syövät kun siat :P. Ei ole vielä ainakaan kaduttanut yhtään!

      Poista
  5. Oma kokemus on, että kaalit kannattaa istuttaa taimina, eli esikasvattaa sisällä tai muualla turvassa ötököiltä ja alkuun suojata (niinkuin olet tehnytkin) ja paljon vettä ja lannoitetta. Minulla kaalit kukoistivat viime kesänä kun melkein kaikki muut hukkuivat siihen taivaalta tulevaan veden määrään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kasvatin huhtikuusta lähtien kasvihuoneessa niitä ja nyt istutin pihalle harson alle. Mietin vaan että voisiko harson laittaa menemään "maatavasten" vai onko se hyvä että on tuollatavalla koholla? Pitääkin kastella kaaleja enemmän! Nytkin kastelen kyllä joka päivä.

      Poista
  6. Kaalit onnistuu ja ei onnistu! Riippuu vähän kesästä ja kaikesta muustakin! Mutta kun maistaa itekasvatettua parsakaalia, niin Wau! Kyllä kannattaa ainakin yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että mekin saadaan maistaa oma kasvattamia kaaleja!

      Poista
  7. Tehokkaita työläisiä talo (ja eläinsuojat) täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla on omat työnsä niin hommat hoituu ;)

      Poista
  8. Ihanat työntekijät teillä! Sikatraktori on näköjään uskomattoman tekokas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! En olisi uskonutkaan kuinka hyvin ne käänsivät tuon monta kymmentä vuotta käyttämättömänä olleen, heinikoituneen maan! Mä olen joka vuosi käynyt vähän kokeilemassa talikon kanssa, josko jo jaksaisi kääntää ja aina luovuttanut. Ainoat paikat missä meillä on multamaata. Possut ovat ruokansa tienanneet :)

      Poista